"Hän on täällä tänään, hän on täällä tänään, hän on täällä tänään/

Hän mahtuu joka raosta/ hän ehtii joka paikkaan/ Kun käännät hänelle selkäsi/ hän seisoo edessäsi"  -Tuomari Nurmio

Hän on täällä tänäänkin. Pelko. Aina jostakin se työläs pelko hyppää eteeni. Tiedän, että se odottaa jonkun mutkan takana..seuraavan vessassakäynnin, ruokailun, nukkumaanmenon jälkeen. Pelko tulee. Uhkana ei ole vain itse perussairaus, leukemia, vaan on muitakin. Infektiot, oman jaksamisen pettäminen, lapsen elämän rajoittuneisuus, traumat, hoidon jälkivaikutukset, rankka lääkitys, kuolema. Uhat aiheuttavat pelkoa.

Paras taisteluväline on toivo. Ei palkästään toivo paranemisesta, vaan myös toivo siitä, että jokainen päivä matkan varrella voi olla ihana päivä yhdessä. Tai huono päivä yhdessä. Päivä yhdessä, tässä maailmassa. Aikaisemmassa elämässäni Usko, Toivo ja Rakkaus olivat vain kulunut lausahdus, joka jokaisen ihmisen aivoissa on omassa "pakollista, mutta turhaa" -lokerossaan. Mutta kun sen lokeron pelon keskellä löytää ja avaa, tuntuu kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleen aarteen. Tätä juuri tarvitsemme!